Biografia

JAA NIIN KUKA?

PEKKA LAUKKARINEN ON…

– muusikko (erityisesti gospel- ja lastenmusiikki)
– tv-juontaja (mm. MTV Juniori)
– Nuorten hyväksi -kampanjan lähettiläs (MTV / Tukikummit ry)
– yksi Suomen eniten konsertoivista artisteista
– Pekan koti löytyy Porvoosta

MUSIIKKI

Nuori kilpatanssijalupaus vaihtoi tanssikengät rumpuihin kun musiikki-innostus vei voiton. Rumpujen soiton ohella hän aloitteli myös laulaja-lauluntekijän ja trubaduurin uraa jo nuorena. Ensimmäiset trubaduuriesiintymisensä lapsuus- ja nuoruusajan kotikaupunkinsa Kouvolan ulkopuolella hän teki 16-vuotiaana. Pikkuhiljaa konserttimäärät kasvoivat ja parikymppisestä lähtien hänen keikkakalenteriinsa tuli vuosittain reilut 100 konserttia.

Kun vuonna 2009 Pekka innostui tekemään myös lastenkonsertteja, konserttimäärä kasvoi yli 200:an konserttiin vuodessa. Teosto ry:n tekemän tilaston (TeoStory syksy/2013) mukaan, Pekka oli vuonna 2012 Suomen kolmanneksi eniten konsertoiva artisti, noin 250:lla konsertillaan. Suomen lisäksi Pekka on konsertoinut mm. Kroatiassa, Serbiassa, Belgiassa, Ruotsissa ja Thaimaassa.

Pekan konsertit ovat hyväntuulisia hetkiä, joissa yhdistyvät puhuttelevat laulut, taidokkaat sovitukset ja Pekan persoonan tuoma huumori ja hauskuus.

Pekan musiikkityössä intohimona ovat erityisesti gospel- ja lastenmusiikki.

– Gospelmusiikilla tarkoitetaan tässä Pekan omia lauluja, joita hän on teini-iästä asti tehnyt ja esittänyt. Pekan gospelkonsertit sopivat kaikenikäisille, vaikka erityisesti ne ovat suunnattu nuorille ja aikuisille.

– Pekan lastenkonsertit ovat tulleet eräänlaisiksi sensaatioiksi erityisesti alakouluissa. Duolla ja triolla soitettuja alakoulukonsertteja on viime vuosien aikana ollut noin 1000 ympäri Suomea. Kyseiset ”Lempparikonsertit” ovat vanhoista tutuista lastenlauluista koottuja kokonaisuuksia, joissa on mukana paljon iloa ja vauhtia. Alakoulukonsertit ovat tunnettuja korkeasta musiikillisesta laadustaan ja soitinten suuresta määrästä.

Kokoonpanot:

– Pekka Laukkarinen: mies ja kitara, nuorille ja aikuisille suunnatut konsertit
– Pekka Laukkarinen Duo: sekä lastenkonsertit että gospelkonsertit (Pekan kanssa muusikkona joko Matti Laitinen tai Leevi Helo)
– Pekka Laukkarinen Trio: lastenkonsertit ja gospelkonsertit (Pekan kanssa muusikkoina Matti Laitinen ja Leevi Helo)
– Pekka Laukkarinen Union: gospelkonsertit, (Pekan lisäksi Matti Laitinen: kitarat, Leevi Helo: koskettimet, Pasi Ryökkynen: basso, Olli Helenius: rummut)

Levyt:

– Pekka Laukkarinen: Unelmia (2014)
– Pekka Laukkarinen Trio: Joulun Tähti (2012, koko perheen joululevy)
– Pekka Laukkarinen & Matti Laitinen: Lempparilevy (2010, lastenlevy)
– Pekka Laukkarinen: Gloriaa (2009)
– Pekka Laukkarinen: Ihmettelen (2004)
– Pekka Laukkarinen: Lupaus (2001)
– Pekka (1999, demo)

JUONTO- JA TV-TYÖ:

Pekka Laukkarinen on myös suosittu juontaja, niin live-tapahtumissa kuin televisiossakin.

Vuodesta 2008 asti hän on toiminut Suomen suosituimman lasten-tv-kanavan, MTV Juniorin, päivittäisenä ruutukasvona ja juontanut lisäksi useita eri lastenohjelmia. Hänen juontamansa ohjelmat ovat olleet kaksi kertaa Kultainen Venla –ehdokkaana (paras lasten- ja nuortenohjelma: Onnenpäivä 2010, Sherlock 2012).

TV-töiden lisäksi hän tekee paljon live-juontotöitä. Pekan iloinen esiintyminen ja ammattitaito ovat siitä erityisiä että häntä toivotaan hyvinkin erilaisiin tilaisuuksiin ja hyvin eri ikäisille yleisöille.

TV-työt:

– Onnenpäivä (MTV Juniori 2008-)
– Sherlock (MTV Juniori 2012-)
– Soittotunti (MTV Juniori 2011-2012)
– Fan Tzu (MTV Juniori 2009-2010)
– Tähti 2009 –kisan finaali (MTV3 2009)
– Dubbauksia, mm. Sparrow Hoodin ääni animaatiossa Ever After High

KEIKKAMYYNTI:
  • Ohjelmatoimisto Kristalli
  • Johanna Vauto puh. 045 114 6919
  • johanna@ohjelmakristalli.com
  • www.ohjelmakristalli.com
MTV Juniori / MTV
  • tiedottaja Jaana Santanen, puh. 010 300 6222
  • jaana.santanen(at)mtvmedia.fi
LEVYJAKELU:
  • PopUnion Oy
  • myynti@popunion.fi
Pekan vauhdissa mukana:
Schwarzkopf Professional AKG-mikrofonit MTV Juniori
Ota yhteyttä
Pekka muualla