Puolet vuodesta takana

Se on kuulkaas vuosi jo yli puolen välin! On siis pienen välitilinpäätöksen aika. 🙂

Mennyt puoli vuotta oli käsittämättömän hieno! Olen saanut tehdä juuri sitä mistä pidän eniten, eli keikkailla. Keikkoja kertyi ensimmäisen kuuden kuukauden aikana melko tarkka sata (tarkka taisi olla 97). Se on mielestäni aika hieno määrä. Kiertuevuotta suunnitellessani en osannut uneksiakaan niin suuresta keikkamäärästä.

Sellaisen keikkamäärän aikana ehtii nähdä monta ihmistä ja juuri ihmisten kohtaamisesta ja heidän kanssaan juttelemisesta saan itse eniten. On jännä huomata, että vaikka itse esiintyminen on se ”the juttu”, missä koen todella eläväni, niin silti yleensä keikoista jää eniten mieleen ne kohdatut ihmiset ja keskustelut. Olen vähän yrittänyt pitää yleisömääriä ylhäällä (jo senkin takia että joudun ilmoittamaan ne Teostoon), niin laskujeni mukaan ensimmäisen puolen vuoden aikana esiinnyin noin 16500 ihmiselle. Eipä sitä tietysti ole tullut kaikkien kanssa juteltua, mutta aika monen kanssa kuitenkin. 🙂 Siispä kiitos jokaiselle jonka kanssa on tullut sanoja vaihdettua. 🙂

Erityinen ilon aiheeni on ollut uudet lastenkonsertit. Aloimme Laitisen Matin kanssa viime vuoden lopulla tehdä lastenkonsertteja ja ne ovat tuntuneet todella virkistäviltä ja hienoilta. Lapset on huippuja – olen ollut ihan myyty! 🙂 Lähes puolet menneen puolen vuoden keikoista on ollutkin juuri lastenkonsertteja, ja syksykin näyttää niiden osalta lupaavalta, YEAH!

Ilolla odotan, mitä vuoden toinen puolisko tuo tullessaan…toivottavasti ainakin mahdollisimman paljon teidän näkemistä keikoilla! 🙂

-pekka-

One Response to “Puolet vuodesta takana”

  1. Veke

    Hyvä et on menny hyvin. Hyviä jatkoja ja matkoja… Ja millos se lastenlevy oikein julkaistaan? Vai onkos sellasta luvassa?