Kroatian ja Serbian kiertuepäiväkirja 7.-19.4.2007

KROATIA JA SERBIA 7.-19.4.2007

Tämän Pekan matkapäiväkirjan mukana on myös Kroatiassa lähetystyötä tekevän Elina Saaren ajatuksia. Elinan teksti on kursivoitua, minun suoraa.

Päiväkirja alkaa alalaidasta!

MATKAN JÄLKEEN

Elina saari kirjoittaa: Ja jos me täällä saimme tehdä Pekkaan vaikutuksen, niin lähtemättömän vaikutuksen teki Pekka myös meihin. Hyvin usein kuulen vieläkin kysymyksen, että mitä kuuluu Pekalle ja Kallelle. Tai: Mitä pojat pitivät Kroatiasta? Ja koska näemme heitä uudelleen? Lasten ja nuorten pyynnöstä – tai painostuksesta? – olen jopa opetellut intronäppäilyt Särkyneeseen sydämeen…

Ihana on ollut myös kuunnella lasten ajatuksia ja vastailla heidän kysymyksiinsä Pekasta ja Kallesta. Tässä joitain esimerkkejä:

 Miten Pekka osasi laulaa kroaatiksi? Ja miksi se ei sitten puhunut kroaattia?
 Miksi Kalle ei laulanut?
 Kuka sille Kallelle on laittanut sen ruuvin huuleen? Eikö sitä satu?
 Mun mielestä Pekka soitti ihan kuin joku cowboy.
 Ai, mun mielestä se näytti ihan Harry Potterilta.
 Sen kitara oli vähän rikki, mitä sille oli käynyt? Eikö se osaa pitää huolta siitä? Säkin aina sanot, että varovasti, jos me kosketaan sun kitaraan.
 Soittiks se sitä oikeesti väärinpäin!?!
 Musta tulee isona niin kuin Pekka. Ja sitten mä kerron kaikille Jeesuksesta!

Vaikka Jumala sai koskettaa meitä kaikkien Pekan laulujen kautta, niin silti jäi yksi lauluista ihan selväksi suosikiksi. Tämä laulu oli Seijan jo Pekan viime vierailuksi (kolme vuotta sitten) kroaatiksi kääntämä Sydän särkynyt. Sen ottivat omakseen niin nuoret kuin vanhatkin. Laskin ihan huvikseni, että jo pelkästään viime viikolla laulatin sitä kaikissa lasten, koululaisten ja nuorten kokoontumisissa vähintään kerran jokaisessa & parhaimmissa siis enemmänkin! Mutta toisaalta en kyllä ihmettele ollenkaan tätä suosiota. Pekan kaunis laulu ja soitto yhdistyvät sanomaan, jonka meistä rikkinäisistä ihmisistä jokainen kaipaa kuulla Jumalan vakuuttavan todeksi omalle kohdalleen – yhä uudelleen.

… Ja Hän ohjaa ja ymmärtää, vaikka sydän särkynyt on… On Jumala muuttanut sydämeen, sydämeen katuvaan. Kaiken pahan pois Hän vienyt on… Hän onneksi tuskan muuttaa ja voimaksi rakkauden… Ja mä jaksan voimalla Jeesuksen, jonka voima on muuttumaton…

Pekka kirjoittaa: Matka oli kertakaikkisen upea! Jumala rakastaa kroaatteja ja serbialaisia ja haluaa johdattaa heidän elämäänsä. Vähintään yhtä hienoa on kuitenkin ymmärtää, että Jumala rakastaa ihan yhtä paljon meitä suomalaisia ja haluaa olla myös meidän elämämme ykkösasia.

Matkan eräs sykähdyttäviä ja opettavia juttuja oli suomalaisten lähetystyöntekiijöiden sekä kroaattien vahva sitoutuminen Raamattuun. Jos Raamattu lupaa jotain, se pitää. Ihmisen lupaus ei pidä. Raamattu ei kaadu eikä ole “sinnepäin” vaan se on Elävän Jumalan sana, joka kestää. Siihen Raamattuun he ovat Kroatiassa turvautuneet läpi sodan ja köyhyyden…siihen Raamattuun turvautuen he ovat selvinneet tähän asti ja siihen turvautuen he tulevat selviämään tulevistakin ajoista.

Siunaa Pyhä Jumala Kroatiaa, Serbiaa, Bosnia-Hertsegovinaa sekä omaa rakasta Suomeamme!

TORSTAI 19.4.2007
Kutina – Zagreb – Helsinki – Porvoo

Pekka kirjoittaa: Aamulla ehdimme vielä vähän kierrellä kaupoissa ja syödä Seijan tekemää lounasta mutta sitten iltapäivällä oli aika lähteä kohti Zagrebin lentokenttää.

Tähän viimeiseen päivään sisältyi sellainen “iloasia”, että koko matkamme ajan oli ollut lähes pilvetön taivas ja hellettä. Mutta nyt lähtöpäivänä oli reilusti kylmempää ja vähän sateistakin…hähhää!!!

Kone saapui Helsinkiin yöllä ja Helsinki toivotti meidät tervetulleiksi reippaalla sateella ja parilla lämpöasteella…yök!

KESKIVIIKKO 18.4.2007
Kutina

Pekka kirjoittaa:Taas Kutinassa! Kutinasta on muodostunut meille Kroatian kotikaupunki =) Viime reissulla olimme tällä suurimman osan ajasta tai ainakin öistä, ja nytkin täällä on niin hyvä olla!

Aamulla kävimme Kallen kanssa ostamassa aamupalatarpeet ja menimme Elinan kotiin aamiaiselle…Elina keitti kahvit (Kulta Mokkaa !!!!) Kiitos Elina! Elinaa pitää muutenkin kiittää kärsivällisyydestä meidän Suomi-poikien kanssa! Elina on iloinen ja sydämellinen ihminen, jota Jumala käyttää työssään. Kiitos Jumalalle!

Päivän kiertelimme Kutinassa ja yritimme käyttää viimeisiä kuniamme (rahayksikkö) Sain ostettua pari kivaa paitaa, joita voi sitten ehkä keikoilla käyttää…ehkä =)

Illalla oli Kutinan seurakunnassa nuortenilta. Osallistuimme siihen Kallen kanssa. Minä vähän lauleskelin ja yritin kertoa ajatuksistani Elinan tulkatessa. Kutinan nuoret ovat mukavia (niinkuin nuoret yleensäkin), heidän kanssaan oli mukava istua ja viettää iltaa. Ilokseni paikalla oli myös meidän Porvoon seurakunnan nuorten kummityttö Kristina =) Hän oli kyllä reissun ihan ekalla keikallakin, Veliki Zdencissä.

Illalla vielä istuimme Elinan kanssa soitellen kitaraa ja rupatellen. Kiitos illasta. Tähän iltaa on kiva lopettaa tämä kiertue. Huomenna kotiin.

TIISTAI 17.4.2007
Slavonski Brod – Brod (Bosnia-Hertsegovina)

Pekka kirjoittaa:Tänään heräsimme aikaisin, kun Slavonski Brodin seurakunnan työntekijät tulivat töihin…yöpaikkamme oli vähän niinkuin kirkkoherranvirasto No ei vaan, kyllä he tiesivät siellä olostamme eivätkä meitä kovin häirinneet =)

Heti herättyämme lähdimme Kallen kanssa kaupungille. Slavonski Brod on kaunis, melko iso kaupunki Sava-joen varrella. Toissa sunnuntain kohdalla kerroin vähän Marja-Liisa ja Jakov Mrcelasta. He asuivat monia vuosia täällä Slavonski Brodissa ja toimivat sen seurakunnan hyväksi. Aurinko paistoi kuumasti ja me menimme joen rantaan piknikille =) Ostimme kaupasta jugurttia ja leipää ja herkuttelimme auringonpaisteessa…ihan kuin kaksi pikkupoikaa piknikillä kodin takapihalla =)

Slavonski Brod on minullekin vähän tuttu paikka (olin siellä keikalla viime reissullakin) mutta erityisesti se on tuttu Kallelle. Kalle on seitsemän vuotta sitten asunut täällä muutaman kuukauden.

Slavonski Brod on siitä erikoinen kaupunki että joen toisella puolella on Bosnia-Hertsegovina. Siellä on kaupunki nimeltä Brod. Tietenkin me Kallen kanssa lähdimme päivävierailulle Bosniaan! Tullissa bosnialaisviranomainen ei oikein ymmärtänyt Kallen alahuulilävistystä (ruuvi) …mutta onneksi siitä ei isompaa selkkausta tullut, eli päästiin tullista läpi =)

Olen viimeksi käynyt tässä bosnialaisessa kaupungissa 3,5 vuotta sitten. Silloin paikka oli mielestäni ahdistava. Siellä oli paljon taloja sodan jäljiltä raunioina, köyhyys paistoi kauas, siellä tuli nopeasti halu lähteä pois. Tämä siis silloin viimeksi. Nyt oli tilanne ihan toinen. Kaupunki oli siisti ja tunnelma oli ihan erilainen. Kierreltiin mm. Brodin torilla, johon viimeksi ei uskallettu edes mennä. Kierreltiin kahviloissa ja kaupoissa, joita oli paljon enemmän kuin viimeksi.

Saavuimme takaisin Slavonski Brodin kirkolle vasta puoli tuntia ennen keikkatilanteen alkua. Olimme päivän aikana kävelleet varmasti yli 10 kilometriä ja se oli tälle tappijalalle melkoinen suoritus. Jalat huusi hoosiannaa ja olo oli kuin joulupukilla aattoillan duuniurakan jälkeen.

Väsymyksestä huolimatta tilanne meni kuitnekin ihan mukavasti. Kyseessä ei ollut “virallinen” keikka vaan seurakunnan viikottainen tilaisuus, jossa luetaan Raamattua, juodaan teetä ja jutellaan. Lauloin siellä muutaman laulun ja Railin kanssa vastasimme yhteislaulujen säestyksestä.

Kutinasta oli tilaisuuteen saapunut Seija, Raili ja Elina ja illalla palasimme heidän kanssaan väsyneinä Kutinaan.

MAANANTAI 16.4.2007
Stara Pazova (Serbia) – Slavonski Brod (Kroatia)

Elina Saari kirjoittaa: Niin kovin usein Jumalan Valtakunnan työssä emme näe työmme tuloksia. Jumalaan luottaen meidän osaksemme jää vain tilanteessa kuin tilanteessa uskollisesti kylvää. Hän kyllä korjaa sadon – eikä meidän tarvitse sitä edes tietää.

Aamu valkeni maanantaina Stara Pazovaan ja Seija oli “yllättäen” ensimmäinen hereillä meidän joukkueestamme. Seijalle on ihan tavallista kotonakin, että ennen kuin naapurin mummon kukko (Hektor) ehtii laulaa, niin Seija on jo käynyt Kofi Annanin (Seijan ja Railin koira) kanssa lenkillä, kirjoittanut saarnan, päivittänyt sähköpostin, järjestänyt laskut kirjanpitoa varten, ostanut tuoreen leivän, keittänyt kahvin…

Eli tänäkin kyseisenä aamuna Seija oli jo ulkona kävelyllä, kun me kaikki muut vielä näimme kauniita unia. Palattuaan takaisin hän tapasi pappilan oven edessä naisen, joka iloisesti tervehtien alkoi jutella. Hän oli saanut kuulla edellisen illan konsertista tyttäreltään, joka oli ollut paikalla kuuntelemassa. Nainen kertoi itse olevansa seurakunnan jäsen ja tuttu kirkkovieras toisin kuin tyttärensä, joka ei ollut aikaisemmin halunnut olla liikaa tekemisissä koko kirkon kanssa. Edellisenä iltana tytär oli kuitenkin äidille yllätyksenä ilmoittanut menevänsä pappilaan kuuntelemaan Pekkaa.

Illalla kotiin tultuaan tyttö ei ollut lakannut kiittelemästä sitä, mitä oli konsertissa kuullut ja kokenut. Hän oli kertonut äidilleen, että konsertin aikana hän oli päättänyt alkaa käydä kirkossa säännöllisesti.

Pekka kirjoittaa:Tänään oli taas keikaton päivä. Lähdimme aamulla kiertelemään Stara Pazovan maisemia. Maasto oli Serbiassa melko tasaista ja maanviljelyvoittoista…arkisen kaunista. Kävimme kävelyllä Tonavan varrella…se näköjään menee täälläkin …sen verran on koulun maantiedon tunneista aikaa etten olis muistanut.

Tutustuimme myös vähän paikalliseen elämään ja väestöön. Kävimme mm. tutustumassa erään pienen kylän pieneen kirkkoon. Reilut 50 vuotta sitten rakennettu kirkko oli kommunistisen Jugoslavian ensimmäinen kirkko. Kommunismihan järestään hävitti kirkkoja mutta tässä ainutlaatuisessa tilanteessa oli käynyt toisinpäin…kiitos Taivaan Isälle siitä! Kirkko toimi edelleen! Kirkkoa oli meille näyttämässä paikallinen “suntio-täti”. Paikalle myös osui paikallinen huivimummo, joka halusi välttämättä tarjota meille vähän vanhaksi käynyttä veriappelsiinilimua…hyvää oli =) Niitä paikallisia mummoja voisin katsella ihan loputtomiin. Heissä paistaa samanaikaisesti menneet kovat ajat – sodat, köyhyys, nälkä – mutta samalla eräänlainen varmuus ja levollisuus. Sitä levollisuutta en itsestäni löydä.

Elina Saari kirjoittaa: “Suntiotätiä, niin kuin Pekka häntä kutsui, on jäänyt eläkkeelle opettajan ammatista. Kun kuuntelimme häntä pienessä filialian kappelissa, emme voineet kuin ihmetellä hänen rohkeuttaan. Kommunismin aikana Jugoslaviassa ei kouluissa ollut uskonnonopetusta ja silloin rangaistiin erilaisin tavoin koulussa koululaisia kirkossa käymisestäkin. Siihen aikaan myöskään opettajille ei ollut luvallista käydä kirkossa, puhumattakaan sitten uskostaan toisille kertomisesta. Uskon täytyi jäädä salaisuudeksi, vain omaan sydämeen.

Tämä suntiotäti oli jo opettajana uskovainen ja hän kertoi, ettei voinut olla hiljaa niin opettajan huoneessa kuin luokkahuoneessakaan siitä, minkä uskoi ja tiesi oikeaksi. Rangaistuksenkin uhalla. “Esimerkiksi kun puhuimme biologiassa maailman luomisesta, en voinut olla kertomatta, että minulle kaiken tuon kauniin luomistyön takana oli Jumala. Se sama Jumala, joka lähetti poikansa Jeesuksen ristille meidän tähtemme ja joka on läsnä meille kaikille ihan joka hetki.”

Tuossa pienessä kappelissa vietimme hetken kuunnellen kylän ja kirkon historiaa ja tätä päivää. Vain harva kyläläisistä löytää tänään tiensä kirkkoon, mutta siitä huolimatta jumalanpalvelukset pidetään säännöllisesti ja uusia toimintoja suunnitellaan. Svetlana-pappimme aviomies Igor käy saarnaamassa kerran kuussa, mutta muina pyhinä suntiotäti on vastuussa jumalanpalveluksista.

Ennen kuin lähdimme suntiotädin kanssa katselemaan Tonavan kauniita maisemia painoimme vielä päämme kappelissa rukoukseen. Oli jotenkin ihmeellinen hetki saada olla rukoilemassa siinä paikassa koko tuon kylän puolesta. Sen puolesta, että Jumala kutsuisi yhä uusia luokseen. Että Hän itse tekisi kylässä työtään. Ja että yhä useampi saisi kuulla, että “Se on täytetty”. En varmasti ollut meistä ainoa, joka koki tuon hetken jotenkin erityisellä tavalla pyhäksi. Jumala itse oli lupauksensa mukaan läsnä.

Pekka kirjoittaa:Muutenkin Serbiassa selvästi näkyy köyhyys – sodan ja diktatuurin jäljet. Esimerkkinä, kun Kroatiassa autokanta on vähintäänkin Suomen tasoinen, niin Serbiassa oli sellaisia kulkupelejä, joita en uskonut enää olevan olemassakaan…sekä tietenkin hevoskärryjä.

Kävimme vielä Indija-nimisessä kaupungissa lounaalla ja sen jälkeen lähdimme ajamaan takaisin Kroatiaa kohti. Kyseiseen Indijaan on Red Hot Chili Peppers tulossa keikalle…melko iso juttu Serbiassa…ehkä jopa vielä isompi kuin mun keikka

Serbiassa olostamme vastasi paikallinen pappipariskunta, Igor ja Svetlana…kiitos heille huolenpidosta, siunatkoon Pyhä Jumala työtänne Serbiassa!

Kroatiassa suunnistimme Slavonski Brodiin. Se on melko iso kaupunki ihan Bosnian rajalla. Slavonski Brodissa me jäimme Kallen kanssa kyydistä pois ja Seija ja Elina jatkoivat koteihinsa Kutinaan. Heillä oli seuraavana päivänä sen verran töitä Kutinassa, että heidän oli pakko mennä sinne.

SUNNUNTAI 15.4.2007
Osijek – Stara Pazova (Serbia)

Pekka kirjoittaa:Tanaan oli suuri keikkapaiva. Aamulla esiinnyin Osijekin jumalanpalveluksessa. Lauloin siella 6 laulua. Tilanne oli hieno ja erityisesti kirkon akustiikka kuulosti hienolta. Keikan jalkeen paikallinen pappi kutsui minut uudestaan sinne keikalle, mutta sanoi etta siihen tilanteeseen han hankkii radion ja television paikalle…kaikkea sita kuuleekin.

Heti kyseisen keikan jalkeen lahdimme ajamaan kohti Serbiaa ja siella Stara Pazova -nimista kaupunkia. Stara Pazova on suht lahella paakaupunki Belgradia oleva kaupunki…ja se nayttaa aika isolta paikalta…en ole kysynyt viela sen kokoa.

Ajo kesti noin kolme-nelja tuntia. Ajoaikataulu Osijekista Stara Pazovaan oli tiukka ja vahan jannitti, miten kauan meilla menee Serbian tullissa. Siella voi olla joskus melko tiukka ja hidas meininki…etenkin kun lastina on kitaroita ja rumia miehia. Olisi ollut tosi huono homma jos olisimme myohastyneet St Pazovan keikalta. Mutta tahan oli Seijalla ihmelaake! Seija laittoi papin paidan paalle ja niin me paasimme kaytannossa tullista lapi ilman etta edes kunnolla pysahdyttiin. Papin paidalla tuntui olevan melkoinen arvo ja vaikutus. Ehdimme siis maaranpaahan hienosti jopa etuajassa…tietenkin kun oli niin hyva ja nopea kuski

Stara Pazovassa oli pari eri esiintymistilannetta. Nama oli ne tilanteet joita etukateen jannitin eniten. Stara Pazovan seurakunta on hyvin vanhoillinen. Siella kirkossa edelleen miehet ja naiset istuvat eri puolilla…suurella osaa naisista on huivit tiukasti paassa…penkissa ei paata oikein saa kaantaa ja kitaraa ei siella kovin hyvaksyta. Lauloin siis heidan jumalanpalveluksessa kirkossa…kitaran kanssa…korvakoruineni ja naurettavine trendihiuksineni…huh! Lauloin heidan jumiksessa vain kaksi laulua mutta se oli tassa mittakaavassa tosi paljon ja tosi uhkarohkea veto heidan papiltaan.

MUTTA SE MENI HIENOSTI! Ihmiset tykkasivat ja tulivat jumiksen jalkeen juttelemaan ja kiittelemaan. He selvastikin olivat ymmartavaisempia kun kyseessa oli ulkomaalainen esiintyja. Tilanne olisi voinut olla ihan toinen jos mun tilalla olisi ollut paikallinen Antti Tuisku.

Sen jalkeen oli vuorossa itse konsertti viereisella srk-talolla. Pappia vahan jannitti, tuleeko sinne ihmisia, muta tupa tuli ihan tayteen. Tilanne oli suunnattu lahinna nuorille mutta sinne tuli paljon naita huivipaisia mummojakin…olivat tykanneet kun lauloin kirkossa…yeah!

Konsertti oli pitka ja rankka vetaa mutta kertakaikkiaan upea…ainakin siis oma fiilikseni! Porukka oli upeasti mukana! Yhden laulun jalkeen joku vahnempi mies nousi ylos ja alkoi hopottaa mulle jotain. Saikahdin etta tuleeko nyt tuomio kitarasta ja tukasta. Seija-tulkki riensi apuun ja selitti etta tama mies halusi kesken konsertin nousta ylos ja kertoa kuinka Jumala toimii laulujeni kautta. Mielettoman upea fiilis tuli siita!!!

Nyt olemme istuneet illallisella paikallisen papin vieraana ja on todella hieno olo. Jumala toimii taalla ihmeellisella tavalla ja kasittamatonta etta juuri meita suomalaisia Han haluaa kayttaa tyossaan!!! Vaikka nama ihmiset ovat aivan eri maailmasta minun kanssani, meita yhdistaa usko Jumalaan ja etta meista jokainen tarvitsee elamassaan Jumalan apua. Tuntuu ihmeelliselta etta voi kokea todellista yhteytta serbialaisen hassusti pukeutuvan huivipaamummon kanssa!

Keikan jalkeen annoin elamani ensimmaisen englanninkielisen radiohaastattelun…nyt on sitten sekin tullut koettua. Niin ja eipa sita ole ennen tullut heitettya saman paivan aikana keikkoja eri maissa.

LAUANTAI 14.4.2007
Kutina

Pekka kirjoittaa:Lauantai oli keikaton paiva, mutta kylla sillekin paivalle hommansa loytyi.

Kutinan kirkon yhteydessa on aika hieno aanitystudio, jossa Seija, Raili ja Elina tekevat kristillisia radio-ohjelmia alueelle. Torstai-ilana Anna oli laulanut Razbijeno srcen meidan sydamiin niin etta halusimme saada sen nauhalle. Niinpa mina soitin kitaralla ja Anna lauloi laulun nauhalle. Aanittajana toimi Neno, josta jo aikaisemmin on ollutkin vahan puhetta. Nenosta on tullut taalla muutenkin ystavamme, han on kaytannossa likkunut meidan matkassa tahan asti. Neno muutenkin tekee vapaaehtoisena paljon toita kyseisella studiolla.

Lauantaina ehdimme viela kayda Kallen kanssa kavelylla Kutinassa (olemme muuten tehneet kavelylekkeja melkein joka paiva…Kalle etenkin) ja vahan ottaa aurinkoakin.

Iltapaivalla lahdimme ajamaan kohti Osijekia. Osijek on melko iso opiskelijakaupunki Koillis-Kroatiassa. Ajo sinne kesti muutaman tunnin. Matkaan lahti Kallen seka minun lisaksi Seija ja Elina. Matkaa teemme Kutinan kirkon pakettiautolla ja mina toimin kuskina.

Olimme Osijekissa viela valoisan aikaan niin, etta ehdimme illalla Elinan opastuksella tutustua tahan todella kauniiseen kaupunkiin. Osijek otti sodassa pahasta siipeensa. Se raunioitui suureksi osaksi, mutta nyt ei sodan merkkeja enaa ole kuin vain joidenkin yksittaisten talojen seinissa olevia luotien jattamia reikia. Muuten kaupunki on nayttava ja nuorekas paikka jonka keskella virtaa suuri Sava-joki. Osijekissa toimi pitkaan Matti ja Tuula Korpiaho lahetystyossa mutta heidan oli sodan aikana lahdettava sielta pois. Nyt seka Matti etta Tuula ovat Radiolahetysjarjesto Sanansaattajien palveluksessa Suomessa.

PERJANTAI 13.4.2007
Crikvenica – Kutina

Pekka kirjoittaa:Perjantaina meidan piti jattaa Crikvenica-lomaparatiisi. Kiva olisi ollut jaada sinne biitsille kollottelemaan, mutta ei mahda, kietue jatkukoon.

Aamulla musisoin viela aamujumiksessa ja sitten lahdettiin ajamaan. Ma olen aina keikoilla tottunut oleman se kuski, joten se perinne tuntuu jatkuvan taallakin.

Perille Kutinaan paastyamme me lepasimme, kiertelimme Kutinan kaupungilla ja kerailimme voimia kiertueen jatkoa varten. Helle jatkui myos Kutinassa…mittarissa noin 30 raatia.

Torstaista jai kirjoittamatta yksi sellainen “minulle iso-juttu”. Razbijeno srcesta on tullut taalla kirkon piirissa melko iso biisi. Torstai-iltana oli ohjelmassa “Minun laulluni, minun todistukseni” -niminen tilanne, jossa ihmiset kertoivat elamastaan ym. Siella ehka noin 15 vuotias Anna-tytto (nimi muutettu) halusi laulaa kyseisen lauluni. Han kertoi mulle siita jo aikaisemmin ja me treenasimme sita paivalla. Annan esitys meni hienosti! Tuntui tosi upealta saada saestaa Annan laulua.

Annan elama ja lapsuus on ollut tosi rankka. Hanen vanhempansa edustivat keskenaan sodan eri osapuolia ja heidan perhe joutui mottiin…eli keskelle sotaa. Jokapuolella oli siis sota-asemat. Mihinkaan asemiin ei voinut menna pyytamaan apua koska aina toinen vanhemmista olisi ollut “vihollinen”. Annan ollessa pieni lapsi he kuitenkin onnistuivat hiirenhiljaa pakemaan keskella sotatannerta metsien ja peltojen halki ilman etta jaivat kiinni. Sita pidetaan ihmeena. Nyt kun 15 vuotias Anna lauloi sarkyneesta sydamesta, joka jaksaa elaa Jumalan voimalla, tilanne tuntuu todella ihmeelliselta ja koskettavalta. Nain se Jumala huolehtii meista.

Elina Saari kirjoittaa: Raamattuleireillä meillä on nuorten ja nuorten työntekijöiden kanssa tapana käydä iltaisin vielä ennen nukkumaan menoa kaupungilla iltakahvilla tai -teellä tai -jäätelöllä tai ilta-jollain. Pääasia on, että vietetään vielä päivän viimeinen hetki yhdessä. Ilolla ihailin sitä että Pekka ja Kalle jaksoivat joka ilta lähteä mukaan ja jaksoivat sitäkin, että aina en ehtinyt/voinut kaikkea kääntää, vaikka enimmäkseen englantia käytettiinkin.

Näissä iltahetkissä yleensä syntyvät ne parhaat keskustelut. Sellaiset keskustelut joihin ei olla vielä valmiita päivän luentojen aikana ja mitä luennoilla ei ehkä ikinä voida opettaa.

Eräänä iltana tarjoilija unohti epähuomiossa laskuttaa yhden teen. Sinä iltana pohdittiin sitä, että onko oikein jättää huomauttamatta, jos tarjoilija ei muista pyytää maksua. Keskustelimme vuosien jälkeen maksetuista jäätelöpalloista ja kauppaan palautetuista vaihtorahoista sekä kristityn vastuusta lähimmäisiään kohtaan ja Jumalalle.

Melkein parasta Raamattuleireillä on päivän päätteeksi kuitenkin se, että voidaan toivottaa toisillemme hyvää yötä Jeesus myötä. Itse koen, että näissä pienissä hetkissä, kun yhdessä väsyneinä kiipeämme ylös leirikeskuksen portaita kukin omaan kerrokseemme, tulee todellisuudeksi kuva kristityistä yhtenä suurena perheenä. Tätä mahdollisuutta meillä ei usein ole, kun asumme niin erillään toisistamme, kuka rannikolla, kuka sisämaassa, kuka Serbiassa, Englannissa tai Suomessa.

TORSTAI 12.4.2007
Crikvenica

Pekka kirjoittaa:Nyt olen minäkin palanut =) Meikäläisen kädet hehkuvat kauas ja nenä muistuttaa lähinnä Punakuonon Pjotoria! Olemme koko viikon etsineet aurinkorasvaa mutta vasta tänään löysimme pienen kaupan jossa sitä myytiin. Hämärää, ettei koko kaupungista meinaa löytyä aurinkorasvaa…kyseessä on kuitenkin rantalomakaupunki ja hellettä on lähes 30. Syy on siis se, ettei vielä ole “sesonkikausi”.

Tänään oli tosi upea päivä!!! Ihmiset ovat täällä jotenkin niin tosi sydämellisiä. Sellaista sydämellisyyttä ja vilpittömyyttä on tällaisen perus suomalaisjörön vaikea ymmärtää. Kroaatteihin on helppo tutustua koska he tulevat juttelemaan ja ovat muutenkin tosi sosiaalisia.

Tänä iltana oli mulla erityinen The Konsertti =) Eli siis koko tämän leirin ajan olen lähinnä laulattanut porukkaa ja ollut “houseband”-vastuussa. Mutta tänä iltana oli mulla reilun tunnin mittainen konsertti. Paikalla oli kaikenikäisiä, ympäri maata saapuneita kroaatteja…paikalla oli tietenkin myös Kroatian luterilaisen kirkon johto.

Konsertti meni tooosi kivasti! Porukka oli tosi hyvin mukana, vaikka laulan suureksi osaksi englanniksi eikä iso porukasta ymmärrä englantia. Mutta jäi tosi upea fiilis! Aikaisemmin kirjoitinkin että Srce Razbijeno on leirin teema, ja sitä laulua on vedetty täällä paljon yhteislauluna. Tänään kun lopussa esitin sen, alkoi lauloi porukka mukana. Kukaan ei ikinä Suomessa laula niin lujaa kuin ne tänään =) Edessä ihan tunsi sen äänen paineen joka ihmisten laulusta tuli. Jäi tosi vaikuttunut olo.

Keikan jälkeen tuli Kroatian kirkon presidentti sanomaan, että hän harvoin itkee, mutta “tänäiltana hän itki”. Mulle jäi kylläkin epäselväksi, että oliko itkun aihe se, että se kuulosti niin pahalta, vai mikä oli se syy =)

Kalle on taas koko päivän vaan ottanut aurinkoa =) Samalla kun meikäläinen raataa kitaran kanssa, tää toinen vaan makaa. Niin ja meidän kamera alkoi toiminaan!!! Se siis hajosi pari päivää sitten, mutta Kalle teki sille jotain ja se alkoi toimimaan. Koko päivän Kalle onkin sitten ottanut itselaukaisimella kuvia itsestään ottamassa aurinkoa…ihan vaan mua ärsyttääkseen =) Ehkä niitä kuviakin alkaa tulemaan tänne tässä joku päivä.

Huomenna lähdetään pois täältä Adrianmeren rannalta. Huomenaamulla esiinnyn vielä messussa ja sitten lähdemme ajamaan takaisin kohti Kutinaa. Luvassa siis autossa istumista ja lepoa. Ei paha =)

KESKIVIIKKO 11.4.2007
Crikvenica

Pekka kirjoittaa:Kroatian luterilainen kirkko on tosi pieni…se sisältää 15 seurakuntaa. Kroatia on katolilainen maa. Tuntuu veikeältä, että tämä leiri on koko Kroatian kirkon yhteinen “The Leiri”. Ja siis täällä on vain noin 100 ihmistä.

Itselleni on “kova juttu” on ollut se, että koko tämä leiri on nimetty sen mun kroaatin kielisen laulun “Srce razbijeno” mukaan. Se on siis leirin nimi. Joka päivällä on myös oma teemansa ja nekin on mun biisien nimiä. Eilinen päivä oli “Niin paljon sain”…siis kroaatiksi Sitä tuntee ittensä tosi pieneksi. Nämä ihmiset ovat oikeesti kokeneet kovia ja ne viettää täällä päiviä meikäläisen biisien nimien mukaan =) Mulle se on suurta todistusta Jumalan olemassaolosta ja rakkaudesta. Tällaista saa aikaan vain Jumala. Siihen ei 170 senttinen suomalaispoika voi vaikuttaa…ei sitten millään.

Kiitos hyvä Jumala että sinä vaikutat asioihin tänään…ja huomenna…loppuun asti.

TIISTAI 10.4.2007
Crikvenica

Pekka kirjoittaa:Ja Kalle paloi!!! Liika aurinko ei ole hyväksi kaljulle =)

Hieno päivä muutenkin. Meitä on kiva kahden miehen houseband jolla laulatetaan porukkaa. Muusikkokaverinani on Kutinan “Juanes” Neno Hadzihajdic. Mukava parikymppinen kaveri, joka juuri tässä vieressä nauraa tuolle Juanesille…taisi ymmärtää sen verran suomea. Muutenkin Neno on melko kova Suomi-fani. Hän tykkää CMX:stä ja Bass´n Helenistä…ja just tässä vieressä se laulaa ulkoa mun biisiä suomeksi!!! HUH! Maailman paras futismaalivahti on Nenon mielestä Jussi Jääskeläinen.

Nenon kanssa ollaan täällä rokattu ja mukavasti on mennyt.

MAANANTAI 9.4.2007
Antunovac – Crikvenica

Pekka kirjoittaa:Aamulla oli aikainen herätys jotta ehdime pieneen Antunovacin kylään. Siellä oli samanlainen “jumiskeikka” kuin edellisenä päivänä. Kirkko oli tosi kaunis, pieni kirkko. Ulkoapäin näytti melko hurjalta ja ränsistyneeltä, mutta sisältä se oli laitettu kodikkaaksi. Sairaan kylmä siellä oli. =)

Iltapäivällä lähdimme ajamaan Kroatian länsirannikolle, Crikvenicaan. Matkaa oli noin 3-4 tunnin verran. Puolessa välissä matkaa pysähdyimme paikallisessa “Shellin baarissa”…pakolliset kokikset oli saatava! Aurinkoa riitti ja hygetaso oli kotimaan tasoa!

Crikvenica on VALTAVAN UPEA PAIKKA! Paikkaa kutsutaan Kroatian Rivieraksi eikä turhaan. Hellettä on aikaiseen vuodenaikaan nähden paljon (reippaasti yli 20 astetta) ja luonto mitä hienoin! Adrianmeren rannalla palmut kasvavat ja meri on kirkas ja märkä.

Crikvenicassa pidetään maanantaista perjantaihin Kroatian evankelisen (luterilaisen) kirkon leiri. Täällä on noin 100 kaikenikäistä ihmistä. Mun roolina on soittaa ja laulattaa ihmisiä pitkin päivää eri tilanteissa. Kallen tehtävänä on nauttia elämästä. Kieliongelmien vuoksi Kalle ei osallistu mihinkään tilaisuuksiin, vaan hänet on vapautettu kaikesta muusta paitsi ruokailusta. Kalle siis vain ottaa aurinkoa piitsillä ja kiertelee kaupungilla. Ei paha!

SUNNUNTAI 8.4.2007
Veliki Zdenci – Kutina

Pekka kirjoittaa:Sretan Usrks! Hyvää pääsiäistä!

Tämän päivän ohjelma piti sisällään kaksi “keikkaa”. Kyseessä oli jumalanpalvelukset Veliki Zdencissä ja Kutinassa. Jumalanpalvelukset oli rakennettu niin, että lauloin väleissä muutamia biisejä. Tunnelma oli tosi hieno! Elämäni ensimmäinen Kroatian keikka oli juuri kyseisessä Velikin kirkossa….siitä on nyt kolme ja puoli vuotta. Oli pienoista “alkujuurille paluun tunnetta” =) Pieni kirkkosali oli tupaten täynnä ihmisiä ja tunnelma oli tosi hieno.

Keikkojen välissä kävimme syömässä paikallisen papin, Predrag Gazibaran, kotona sunnuntailounaalla. Predragin vaimo oli laittanut kystä kyllä! Meitä oli yhteensä noin kymmenkunta nälkäistä ja ruokaa riitti! Onneksi kumpikaan meistä Kallen kanssa ei ole kasvissyöjä eikä laktoosiongelmainen. Ruokana oli viittä eri lihalajia sekä valtava määrä täynnä kermaa olevia kakkuja. NAM! Pöytä oli katettu vieraiden kunniaksi sinivalkoisiin =)

Kahden jumiskeikan jälkeen jäi hyvä mieli. Vieraalla kielellä laulaminen ei tuota suurta ongelmaa ja ihmiset tuntuvat olevan iloissaan siitä että heille tullaan laulamaan.

Tänään saapui Kutinaan myös kolmas Kutinan seurakunnan työntekijä, eli Sanansaattajien lähetystyöntekijä Raili Tapio. Raili on ollut yli 15 vuotta Kroatiassa nuorisotyönohjaajana. Seijan ohella hän on niitä hurjia, joita pitää viedä kiitoksella Jumalan eteen!!! He ovat tehneet vuosien aikana valtavan työn kroaattien hyväksi!!! Kroatiassa on tällä hetkellä myös neljäskin suomalainen lähetystyöntekijä, Marja-Liisa Mrcela. Hän asuu miehensä Jakovin kanssa Etelä-Kroatiassa, Splitissä.

LAUANTAI 7.4.2007
Helsinki-Zagreb-Kutina

Pekka kirjoittaa:Aamuvarhain lähti kone kohti Zagrebia. Matkassa meitä on siis kaksi äijää, Kalle Knuuttila ja minä. Kallehan on gospelin ystäville tuttu lähinnä managerina. Hän manageroi moniamonia vuosia mm. The Rainia ja Terapiaa. Kallen kanssa yhdessä siis matkaamme.

Parin-kolmen tunnin välilasku Budabestissa ja iltapäivällä olimme perillä Kroatian pääkaupungissa. Vastassa meitä oli suomalainen Saaren Elina. Elina on mulle tuttu jo Suomi-ajoiltaan. Hän on ollut pari vuotta lähetystyössä Kutinan kaupungin seurakunnan nuorisotyönohjaajana.

Matka Zagrebista Kutinaan kestää vain noin tunnin verran ja Elinan kyydissä se meni vielä paljon nopeammin =) Määränpäähämme Kutinaan saavuttuamme meitä odotti Seija Uimosen tekemä illallinen. Seija on legendaarinen Kroatian lähetti. Hän on mennyt sinne jo vuosikymmeniä sitten (siis silloiseen Jugoslaviaan) ja palvellut kroaatteja vuosikymmeniä. Sodasta ja monesta inhimillisestä kurjuudesta huolimatta Seija Uimonen on jaksanut tehdä Jumalan valtakunnan työtä iloisella mielellä. Vuosien myötä Seijan arvo on Kroatiassa kohonnut niin paljon, että nykyisin hän on piispaa vastaavassa asemassa Kroatian evankelisessa (luterilaisessa) kirkossa. Kyseisiä “piispoja” on Kroatiassa vain kaksi. Tuntuu hienolta ajatella, että toinen Kroatian piispoista on suomalainen. =) Täytyy tunnustaa että Seija on ehdottomasti yksi eniten ihailemistani ihmisistä!

Illalla vielä katsottiin kiertueen ohjelmaa ja aikatauluja. Tuntuu olevan tulossa tiivis reissu! Mutta kyllä tuntuu upealta olla taas täällä!